Palvelut
Tietojärjestelmien hankinta
Tietojärjestelmätoimittajaa valitessa ollaan usein tilanteessa, jossa osapäiväinen ostaja painii kokopäiväisen myyjän kanssa. Hankinnan ja kilpailutuksen toteutukseen on harvalla organisaatiolla riittävästi aikaa ja omaa osaamista. Asiantuntijoillamme on osaamista tietojärjestelmän hankintaprosessin eri vaiheisiin, tehtäviin ja rooleihin.
Varsinkin julkisissa hankinnoissa haasteena on se, että projekti pitää määritellä tarkasti jo ennen kilpailutusta ja varsinaisen toimittajan valintaa. Toimittajan voi olla hyvin vaikea sitoutua tai edes kovin hyvin ymmärtää ostajan määrittelemien vaatimuksien vaikutusta tekniseen toteutukseen. Ostajan puolella on monesti turhaa hankkia tarvittavaa teknistä osaamista ainoastaan hankinnan ajaksi omaan organisaatioon. Seurauksena voi olla kuilu toteuttajien ja liiketoiminnan asiantuntijoiden välillä toteutusprojektin oikeasti alkaessa. Ulkopuolisen hankinta-asiantuntijapalvelun käyttäminen on tällöin perusteltua. Hankinta-asiantuntija toimii sillanrakentajina, joka tulkitsee asiakkaan liiketoiminnan vaatimuksia ymmärrettävästi ja yksikäsitteisesti teknologiatoimittajan kielelle jo määritysvaiheessa. On tärkeää, että hankinta-asiantuntija on myös teknologia- ja toimittajariippumaton eikä ole mukana tarjoamassa varsinaista toteutusta.
ICT-hankintakonsultointi voi kattaa seuraavat vaiheet:
- Hankinnan toiminnallinen ja tekninen vaatimusmäärittely
- Tarjouspyynnön valmistelu
- Kilpailutuksen järjestäminen
- Tarjousten vertailu ja toimittajavalinta
- Toimitusprojektin laadunvalvonta
- Toimitusprojektin (ostajan puolen) projektipäällikkönä toimiminen
- Käyttäjäkoulutusten organisointi
Kysy lisää asiantuntijoiltamme:
Janne Lepistö
050 373 2131
etunimi.sukunimi@salivirta.fi
Jari Forsström
040 544 1809
etunimi.sukunimi@salivirta.fi


