Salivirta & Partners on toiminnan ja tiedonhallinnan kehittämiseen
erikoistunut asiantuntijayritys.
Tarjoamme asiakkaillemme korkeatasoisia puolueettomia
asiantuntijapalveluita.
Kuulemme, ymmärrämme ja autamme.
|
|
Asiakaspalvelukeskus-projektin (ASPA) tulosten konseptointi ja tuotteistus
Salivirta & Partners konseptoi ja tuotteisti Valtiovarainministeriön KuntaIT-hankkeen Asiakaspalvelukeskus-projektin (ASPA) tulokset dokumentaatiokokonaisuudeksi, jota kunnat voivat hyödyntää kehittäessään asiakaspalvelutoimintaansa.
Tietoja valtion tietohallinnosta 2010
Valtiovarainministeriön toimeksiannosta Salivirta & Partners laati vuodelta 2010 yhteenvedon valtion tietohallinnosta. Vuosittain julkaistavan yhteenvedon uusin versio on saatavissa Valtiovarainministeriön WWW-sivuilta: Tietoja valtion tietohallinnosta 2010.
Ajankohtaisseminaari ICT-hankinnoista
Salivirta & Partners järjestää 14.9. seminaarin "Neljä näkökulmaa onnistuneeseen ICT-hankintaan" yhteistyössä Magnusson Law -asianajotoimiston kanssa. Seminaarista hyötyvät erityisesti julkishallinnon ICT-hankintojen parissa työskentelevät. Tutustu seminaariohjelmaamme.
Salivirta & Partnersin ja Peruspalvelukeskus Oivan ostopalvelujen kehittämishanke
Peruspalvelukeskus Oiva on viiden kunnan yhteinen liikelaitos, joka tuottaa sosiaali- ja perusterveydenhuollon
palvelut Asikkalan, Hollolan, Hämeenkosken, Kärkölän ja Padasjoen asukkaille.
Salivirta & Partners auttoi Oivaa palvelujen ostamisen ja hallinnoinnin kehittämisessä loppukeväällä 2011.
Oivan kanssa laadittiin yhteistyössä uudet toimintamallit palveluhankintojen suunnitteluun, kilpailuttamiseen,
hallintaan ja seurantaan. Tarjouspyyntöjen sisältöä kehitettiin ja standardointiin ja ostotoiminnan vastuita tarkennettiin.
Hankkeen tavoitteena oli sopimuskumppanuuksien ja toimitusten parempi laatu sekä sitä kautta saatavat kustannussäästöt.
Ensimmäinen, uudistetun ostopalvelutoiminnan mukainen tarjouspyyntö julkaistiin kesäkuussa.
Salivirta & Partnersin Janne Lepistö auttoi yrittäjänaisia tietotekniikan hyödyntämisessä
Keski-Suomen ELY-keskus järjesti yhteistyökumppaneittensa kanssa maaseudun ja kaupungin yrittäjänaisten seminaarin 8.4. Jyväskylässä. Tilaisuudessa Janne Lepistö veti tietotekniikka-klinikan ja kertoi kuinka voittaa tietotekniikan kehittämisen haasteet. PK-yritysten kehittämisen tueksi on mahdollista saada avuksi ELY-keskuksen edullinen eAskel-palvelu. Ota yhteyttä, jos haluat kuulla lisää palvelusta.
Salivirta & Partners tuotti sähköisen asiointipalveluselvityksen Työ- ja elinkeinoministeriölle
Esiselvitys on julkaistu kokonaisuudessaan TEM:n HYVÄ-hankkeen verkkosivustolla: "HoivaSuomi.fi"-palvelua pidetään välttämättömänä - omistajuus määriteltävä.
Joensuun Tiedepuisto Oy ja Salivirta & Partners yhteistyöhön
Salivirta & Partnersin asiantuntijat ovat mukana Joensuun Tiedepuisto Oy:n pk-yrityksille tarkoitetussa Sähköisen liiketoiminnan kehittämisohjelmassa (Sähäkkä). http://www.elive.fi/web/pohjois-karjala
Jari Forsström Lääkäriliiton piiriylilääkäriksi
LT, sisätautien erikoislääkäri Jari Forsström siirtyy THL:n ylilääkärin tehtävistä Lääkäriliiton piiriylilääkäriksi maaliskuussa 2011.
Lääkäriliiton uuden strategian tavoitteena on tuoda liiton toiminta lähemmäs jäsentä. Liitto haluaa vaikutusvaltaiseksi toimijaksi alueellisesti,
jotta sen näkemykset saadaan paremmin kunta- ja aluetason päättäjien tietoon. Samoin alueelliset näkökulmat halutaan tuoda paremmin näkyviin
valtakunnan tasolle. Piiriylilääkärit toimivat Helsingissä, Turussa, Tampereella, Kuopiossa ja Oulussa ja ovat liiton edustajia omilla alueillaan.
(Lähde: Lääkäriliiton tiedote 1.3.2011)
Uuden tehtävänsä rinnalla Jari toimii aktiivisesti Salivirta & Partnersin neuvonantajana ja osakkaana.
Oulun kaupunki ja Salivirta & Partners yhteistyöhön
Oulun kaupunki on valinnut Salivirta & Partnersin toteuttamaan diabeteksen ennaltaehkäisyn ja mielenterveyden varhaisen tukemisen uusien toimintamallien käyttöönottosuunnitelman laadinnan osana "Tero - Terveempi Oulu" -hanketta.
Salivirta & Partners auttaa Culminatum Innovationin HealthBIO-osaamiskeskuksen "Elämän merkit" -hankevalmistelussa
Culminatum Innovation Oy Ltd on käynnistänyt "Elämän merkit -terveyden edistäminen diagnostisiin biomarkkereihin pohjautuvilla uusilla palveluilla" hankesuunnittelun, jolle tullaan hakemaan rahoitusta. Salivirta & Partners on mukana auttamassa hankkeen valmistelussa.
Salivirta & Partners tuottaa sähköisen asiointipalveluselvityksen TEM:lle
Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on käynnistänyt HoivaSuomi.fi -verkkopalvelun esiselvitystyön, jossa Salivirta tuottaa esiselvityksen valtakunnallisen sähköisen asiointipalvelun toteuttamismahdollisuuksista. HoivaSuomi.fi on työnimi julkisten ja yksityisten hoiva-alan palveluntuottajien löytämisen ja vertailun asiointipalveluksi. Selvitystyö liittyy hyvinvointialan työ- ja elinkeinopoliittisen kehittämisen HYVÄ-hankkeeseen.
Salivirta & Partners hakee osaajia joukkoonsa
Aktiivinen ja kehittyvä toimintamme tarvitsee lisää osaajia. Jos omaat erityisasiantuntemusta terveydenhuollon alalla ja olet valmis yhteistyöhön, ota yhteyttä. Tällä hetkellä olemme erityisen kiinnostuneita sairaanhoitaja/THM-taustaisesta asiantuntijasta, jolla on työkokemusta julkisen terveydenhuollon parissa joko hoitotyössä ja/tai koulutus- tai muissa kehitystehtävissä. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja CV Jaakko Asplundille.
Lääkäripalveluyritykset ry (LPY) ja Salivirta & Partners kumppanuussopimukseen
Salivirta auttaa LPY:tä ja sen jäsenyrityksiä toiminnan ja tiedonhallinnan kehittämisessä. Jo pitkään jatkunut yhteistyö virallistettiin yhteistyösopimuksella syyskuussa 2010.
Jaakko Asplund Salivirta & Partnersin toimitusjohtajaksi
Jaakko Asplund on nimitetty 25.11.2010 Salivirta & Partnersin toimitusjohtajaksi. Jaakko on toiminut Salivirrassa 2,5 vuotta, josta puoli vuotta vt. toimitusjohtajana. Hallituksen puheenjohtajana jatkava Timo Airaksinen keskittyy kumppanuuksiin ja yrityksen kasvustrategian tukemiseen.
Maaseudun Kehittämisyhtiö Viisari ry ja Salivirta & Partners yhteistyöhön
Salivirta & Partners on mukana laatimassa hanke- ja rahoitussuunnitelmaa Viisari ry:n toimesta Keski-Suomen maaseutualueiden kehittämis- ja koulutushankkeiden toteuttamiseksi. Keski-Suomen maaseutualueiden KOKO-ohjelman yhtenä tavoitteena on edistää kuntien mahdollisuuksia osaamisen vahvistamiseen ja siirtymiseen sähköiseen hallinnointiin. Projekti on jatkoa eMultia-hankkeelle.
Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy ja Salivirta & Partners yhteistyöhön
Salivirta & Partnersin asiantuntijat ovat mukana Lahden tiede- ja yrityspuiston Tietotekniikka liiketoiminnan tukena (TLT) -hankkeessa.
Blue Saga Company ja Salivirta & Partners
yhteistyösopimukseen
Yhteistyö mahdollistaa molemmille osapuolille entistä kattavamman palvelutarjooman hoiva-alan yrityksille. Blue Saga Company tukee suomalaista hoiva-alan yrittäjyyttä. Yritys tarjoaa konsultaatiopalveluita hoivapalveluita tuottaville, tilaaville ja kehittäville yrityksille ja yhteisöille. Hoiva-alan tarjouskonsultoinneissa tiedonhallinnan painoarvo on kasvanut mm. tarjousvertailuissa. Osaaminen tuottajien keskuudessa on tällä sektorilla liiketoiminnan muita osa-alueita hieman heikompi. Salivirta & Partnersin palvelut auttavat pk-yrityksiä nostamaan tiedonhallinnan osaamista yrityksissään.
Salivirta & Partnersin uutiskirje 1/2010
Uutiskirjeen asioita ovat mm. lääkärikeskusten tiedonhallinnan kehittäminen sekä sähköinen palveluseteli. (Uutiskirje 1/2010)
Pia Koivu aloitti Salivirta & Partnersin
palveluksessa
Pia Koivu on nimitetty Salivirta & Partnersin neuvonantajaksi ja myynti- ja markkinointijohtajaksi. Pian toimipaikka on Helsinki. (Lue lisää tiedotteesta)
Jykes ja Salivirta & Partners
yhteistyössä
Salivirta & Partners auttaa Jykesiä sähköisen palvelusetelin asiointialustan vaatimusmäärittelyn tekemisessä syksyllä 2010.
Jyväskylän Seudun Työterveys ja Salivirta
& Partners yhteistyöhön
Yhteistyön tavoitteena on määritellä Jyväskylän Seudun Työterveyden tarpeet sisäisen ja ulkoisen yhteydenpidon kehittämiseksi seudullisen yhteistoiminta-alueen laajentuessa.
Anja Mursu mukana kahdessa toimintalähtöisen
tiedonhallintamenetelmän soveltamista koskevassa julkaisussa Itä-Suomen
yliopiston tutkijoiden kanssa
Ubi-Health'10-seminaarissa Shanghaissa julkaistiin artikkeli "Studying the Applicability of Methods - Activity Driven Needs Analysis Applied to Maternity Pathway in Pudong, Shanghai" (Irmeli Luukkonen ja Mikko Korpela Itä-Suomen yliopisto, Anja Mursu Salivirta & Partners). Samojen tekijöiden posteri "Integration and Information Sharing Needs in Cross-organizational Health Care" esitetään MedInfo2010 konferenssissa Etelä-Afrikassa.
Lääkäriasema Pulssi ja Salivirta &
Partners strategiseen yhteistyöhön
"Lääkäriasema Pulssi on ollut erittäin tyytyväinen yhteistyöhön Salivirta & Partnersin kanssa ja saanut siitä huomattavaa lisäarvoa omalle toiminnalleen." Lue lisää tiedotteesta.
Diacor terveyspalvelut Oy ja Salivirta &
Partners yhteistyössä
Salivirta & Partners toteutti Diacorille tietohallinnon dokumentoinnin kehittämisprojektin.
Kunnonpaikka ja Salivirta & Partners
yhteistyöhön
Kunnonpaikka ja Salivirta & Partners ovat tehneet asiantuntijapalveluita koskevan puitesopimuksen
Härmän kuntokeskus ja Salivirta & Partners
yhteistyöhön
Härmän kuntokeskus ja Salivirta & Partners ovat tehneet asiantuntijapalveluita koskevan puitesopimuksen
Salivirta & Partnersille uudet toimitilat
Helsingistä
Pääkaupunkiseudun toimitilamme sijaitsevat osoitteessa Albertinkatu 27B. (Office Center Albert, 2 krs)
Asiakaspalautteen mukaan Salivirta &
Partnersin toiminnan tuloksellisuus on erittäin hyvä.
Asiakaspalautteen yhteenveto ja asiakkaiden kommentteja.
Koskiklinikka ja Salivirta & Partners
yhteistyöhön
Salivirta & Partners auttaa Koskiklinikkaa liiketoimintalähtöisessä tiedonhallinnan kehittämissuunnittelussa.
Salivirta & Partnersille uudet toimitilat
Jyväskylän keskustasta
Uudet Jyväskylän toimitilamme sijaitsevat kävelykadun varrella osoitteessa Kauppakatu 28. (Sisäpihalla Kauppakatu 28 B:n portista kuljettaessa)
Kansallisarkisto ja Salivirta & Partners
jatkoivat yhteistyötä
Salivirta & Partners toteutti Kansallisarkistolle Kansalliseen digitaaliseen kirjastoon liittyvän toimeksiannon, jossa määriteltiin keskitetyn sähköisen pitkäaikaissäilytyksen hyödyt palvelua käyttävien organisaatioiden kannalta ja toteutettiin kypsyysmittaristo organisaation liittymisen valmiuksien arviointiin.
Muutoksia Salivirta & Partnersin
joukkueessa
LT Jari Forsström on nimitetty THL:n ylilääkärin tehtäviin vastuualueenaan hoitoilmoitusrekisteri sekä asiantuntijatehtävät rekisterien kehitystyössä. Hän jatkaa edelleen neuvonantajana ja osakkaana Salivirta & Partnersissa. FM Susanne Valkeakari on siirtynyt luovan toiminnallisen yritysvalmennuksen tehtäviin MIK Training Oy:n. Hän jatkaa osa-aikaisena neuvonantajana Salivirta & Partnersissa.
Kouvolan kaupunki ja Salivirta & Partners
yhteistyöhön
Yhteistyön tavoitteena on käynnistää Kouvolan kaupungin perusturvan kohdearkkitehtuurin systemaattinen suunnittelutyö
Salivirta & Partnersin uutiskirje 2/2009
Uudessa uutiskirjeessä on asiaa sekä julkisen että yksityisen terveydenhuollon kehittämisestä. (Uutiskirje 2/2009)
THL:n raportti: "Muutosvalmennus terveydenhuollon
sähköisten palveluiden käyttöönoton tukena - Case Oulu Omahoito"
Salivirta & Partnersin Susanne Valkeakarin ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Hannele Hyppösen yhteistyönä toteuttama muutosvalmennus ja siitä saadut opit on kuvattuna THL:n raportissa: "Muutosvalmennus terveydenhuollon sähköisten palveluiden käyttöönoton tukena - Case Oulu Omahoito"
Timo Airaksinen ProStart-asiantuntijaksi
Työ- ja elinkeinoministeriön valitsema asiantuntijaryhmä on valinnut Timo Airaksisen ProStart -asiantuntijaksi. ProStart - yritysideoiden arviointi- ja kehittämisohjelma auttaa yrityksen perustajaa saamaan käsityksen yritysideansa toteuttamiskelpoisuudesta ja omista edellytyksistään toimia yrittäjänä.
Salivirta & Partners toteutti Sosiaali- ja
terveysministeriölle KanTa-hankkeen riskianalyysin
04-06/2009 toteutettu KanTa-kehitystä koskevan riskikartoitus ja -analyysi loi pohjan KanTa-hankkeen jatkuvalle riskienhallinnalle.
Lääkäriasema Pulssi Oy ja Salivirta &
Partners yhteistyöhön
Salivirta & Partners auttaa Lääkäriasema Pulssi Oy:tä liiketoimintalähtöisessä tietohallinnon kehittämissuunnittelussa.
Salivirta & Partnersin asiantuntijoita
eAskel-asiantuntijoiksi
Työ- ja elinkeinoministeriö on valinnut viisi Salivirta & Partnersin asiantuntijaa kansallisen eAskel-asiantuntijapalvelun (Tietotekniikka liiketoiminnassa -kehittämisohjelma) asiantuntijoiksi.
Jykes ja Salivirta & Partners jatkavat
yhteistyötä KanTa-kehityksessä
Toimeksiannon tavoitteena on koordinoida ja luoda edellytyksiä yksityisen sektorin liittymiselle osaksi kansallisia terveydenhuollon palveluita.
Uusikaupunki ja Salivirta & Partners
yhteistyöhön
Yhteistyön tavoitteena on kehittää uudenlainen hoitovastuumalli Uudenkaupungin avoterveydenhuollon tuloksellisuuden lisäämiseksi.
Kansallisarkisto ja Salivirta & Partners
yhteistyöhön
Salivirta & Partners toteuttaa Kansallisarkistolle toimeksiannon, jossa määritellään keskitetyn sähköisen pitkäaikaissäilytyksen hyödyt ja suunnitellaan hyötyjen markkinoiminen sidosryhmille.
Kuopio Innovation Oy/OSKE hyvinvointiklusteri ja
Salivirta & Partners yhteistyöhön
Toimeksiannon tavoitteena on rakentaa ja sitouttaa toimijoiden verkosto, joka mahdollistaa mahdollisimman laajan KanTa-kehityksen käynnistymisen yksityisen sektorin osalta.
TEM:n selvitys: "Hyvinvointialan
kehittäminen"
Salivirta & Partners toteutti hyvinvointipalveluiden tuottavuutta koskevan kartoituksen osana Työ- ja elinkeinoministeriön selvitystä "Hyvinvointialan kehittäminen"
Pohjola Vakuutus Oy ja Salivirta & Partners
yhteistyössä
Salivirta & Partners toteutti Pohjola Vakuutus Oy:lle kartoituksen Henkilövakuuttamisen korvaustoiminnon ja terveydenhuollon toimijoiden välisten tietovirtojen nykytilasta ja kehittämismahdollisuuksista.
Itella Information Oy ja Salivirta & Partners
yhteistyön polulla
Itella ja Salivirta jatkavat vuonna 2007 alkanutta yhteistyötä Itellan eCare-palveluiden kehityksessä.
JYKES ja Salivirta & Partners yhteistyöhön
KanTa-kehityksessä
Salivirta & Partners toteuttaa Keski-Suomen hyvinvointialan yritysten KanTa-kehitystä koskevan selvityksen. Toimeksiannon tavoitteena on analysoida KanTa-kehityksen myötä yrityksille avautuvia uusia liiketoimintamahdollisuuksia sekä suunnitella ja sitouttaa yrityksiä KanTa-kehitykseen.
Salivirta & Partners kiittää
Kiitoksia kaikille Terveydenhuollon ATK-päivillä osastollamme vierailleille!
Salivirta & Partnersin uutiskirje 1/2009
Uutiskirjeen teemana on kansallinen terveysarkisto ja siihen liittyvä kehittämis- ja käyttöönottotyö. (Uutiskirje 1/2009)
Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä
(SatShp) ja Salivirta & Partners syventävät yhteistyötä
Salivirta & Partners toteuttaa SatShp:lle etäterveydenhuollon kehittämismahdollisuuksia koskevan esiselvityksen.
Salivirta & Partners Terveydenhuollon
ATK-päivillä
Osallistumme 26.-27.5.2009 Jyväskylässä pidettävään tapahtumaan. Tervetuloa keskustelemaan kanssamme sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuden näkymistä näyttelyosastollemme (nro 7).
Salivirta & Partners valtionhallinnon
puitesopimustoimittajaksi (Hansel)
Partners on valittu Hansel-sopimustoimittajaksi osa-alueelle "Tietohallinnon kehittämiskonsultointi ja riskienhallinta".
Työ- ja elinkeinoministeriö ja Salivirta & Partners yhteistyöhön
Työ- ja elinkeinoministeriö on valinnut Salivirta & Partnersin toteuttamaan hyvinvointipalveluiden tuottavuutta koskevan kartoituksen osana ministeriön hyvinvointialan työ- ja elinkeinopoliittista kehittämishanketta.
31.1.2009
Jari Forsström Suomen lääkäriliiton eHealth-valiokunnan asiantuntijajäseneksi
Suomen lääkäriliiton hallitus on kokouksessaan 23.1.2009 valinnut liiton pysyvien toimielimien kokoonpanot. SLL:n eHealth-valiokuntaan valittiin vuodelle 2009 uudeksi jäseneksi Jari Forsström. Valiokuntaan kuuluu 15 lääkäriä ja sen puheenjohtajana on LL Tinja Lääveri.
15.1.2009
Culminatum Innovation ja Salivirta & Partners yhteistyöhön
Culminatum Innovation on valinnut Salivirta & Partnersin toteuttamaan Hyvinvointipalvelut.fi palvelua koskevan verkkopalveluselvityksen.
14.1.2009
Culminatum Innovation ja Salivirta & Partners yhteistyösopimukseen
Culminatum Innovation on valinnut Salivirta & Partnersin Uudenmaan
hyvinvoinnin osaamiskeskuksen konsultoinnin puitesopimustoimittajaksi.
13.1.2009
Toimintakeidas Oy ja Salivirta & Partners yhteistyösopimukseen
Toimintakeidas Oy on valinnut Salivirta & Partnersin toiminnan ja tiedonhallinnan kehittämisen asiantuntijakumppaniksi.
13.1.2009
Salivirta & Partners ja Helmi Yrityspalvelut pitkäaikaisen kumppanuuden polulla
Salivirta & Partners on tehnyt yhteistyötä Helmi Yrityspalveluiden kanssa heti yrityksen alkutaipaleelta saakka. Ensimmäiseksi paneuduttiin henkilöstöohjelmaan ja sittemmin on keskitytty varmistamaan kilpailukykyä oikealla osaamisella asiakkaiden tarpeisiin.
19.12.2008
Oulun kaupunki ja Salivirta & Partners yhteistyösopimukseen
Salivirta & Partners toteuttaa Oulun Omahoito-hankkeessa terveysasemien esimiesten ja henkilöstön muutosvalmennuksen jatko-osion. Kevääseen 2009 ulottuva sopimus on jatkoa vuonna 2008 alkaneelle yhteistyölle.
15.12.2008
Terveydenhuoltoon lisää tehoja
toimialaosaamisella ja parhailla käytännöillä
Salivirta & Partners ja Wakaru ovat tehneet asiantuntijapalveluita koskevan yhteistyösopimuksen, joka mahdollistaa julkisen terveydenhuollon asiakkaiden entistä paremman palvelun.
18.11.2008
Lääkehoidon turvallisuuden kehittäminen
Lääkehoito-ongelmat ja lääkehoidon puutteellinen dokumentaatio ovat tämän hetken terveydenhuollon keskeisiä ongelmia. Tarjoamme terveydenhuollon palveluntuottajille lääkehoidon turvallisuutta edistävää kehitysprojektia, jolla voidaan ennakoida ja estää mahdollisia lääkehoidon vaaratilanteita tietokonepohjaisen lääkehoidon käsittelyn lisääntyessä.
18.11.2008
Kansaneläkelaitos (KELA) ja Salivirta & Partners yhteistyösopimukseen
Salivirta & Partners osallistuu asiantuntijatyöllä KELA:n KanTa-palveluiden kehittämiseen. Yhteistyö koskee erityisesti KanTa-palveluiden liittymisohjeistuksen tuottamista terveydenhuollon toimijoiden käyttöön.
17.11.2008
Kuopio Innovation Oy ja Salivirta & Partners yhteistyösopimukseen
Kuopio Innovation Oy on valinnut Salivirta & Partnersin "Suomalainen Hyvinvointiosaaminen Etelä Afrikassa" -selvityshankkeen toteuttajaksi.
12.11.2008
Rosalieco Oy ja Salivirta & Partners kumppanuussopimukseen
Rosalieco Oy ja Salivirta & Partners ovat tehneet asiantuntijapalveluita koskevan yhteistyösopimuksen, mikä mahdollistaa molemmille osapuolille entistä kattavamman palvelutarjoaman tarjonnan strategisen yhteistyön kautta Suomessa ja kansainvälisesti.
11.11.2008
Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja
kehittämiskeskus Stakes ja Salivirta & Partners yhteistyöhön
Salivirta & Partners laatii Stakesin toimeksiannosta oppaan sähköisten lomakkeiden valmistamisesta ja käytöstä terveydenhuollossa.
6.10.2008
Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä
(SatShp) ja Salivirta & Partners yhteistyöhön
SatShp ja Salivirta & Partners ovat tehneet yhteistyösopimuksen Salivirta & Partnersin asiantuntijapalveluiden käytöstä koskien SatShp:n potilastietojärjestelmän uudistamishankkeen suunnittelua.
8.8.2008
Forssan seudun terveydenhuollon kuntayhtymä ja
Salivirta & Partners yhteistyöhön
Forssan seudun terveydenhuollon kuntayhtymä ja Salivirta & Partners ovat tehneet yhteistyösopimuksen asiantuntijapalveluista. Sopimus kattaa Forssan seudun terveydenhuollon kuntayhtymän toiminnan ja tiedonhallinnan kokonaisvaltaisen kehittämisen suunnittelun ja tietohallintostrategian päivityksen.
4.8.2008
Jaakko Asplund aloittaa Salivirta &
Partnersissa
Jaakko Asplund on nimitetty neuvonantajaksi Salivirta & Partnersiin. Jaakon toimipaikka on Espoo.
2.7.2008
Salivirta & Partners lomailee
Joukkueemme lomailee ja latailee akkuja heinäkuun. Kiireellisissä asioissa voitte olla yhteydessä Timo Airaksiseen. Aurinkoista kesää!
1.7.2008
Jari Forsström aloittaa Salivirta &
Partnersissa
Lääketieteen tohtori Jari Forsström on nimitetty johtavaksi neuvonantajaksi Salivirta & Partnersiin. Jarin toimipaikka on Turku.
12.6.2008
Valtionvarainministeriö ja Salivirta & Partners yhteistyöhön
Valtionvarainministeriö ja Salivirta & Partners ovat tehneet yhteistyösopimuksen Salivirta & Partnersin asiantuntijapalveluiden käytöstä KuntaIT SoTe-tietojohtamishankkeen projektoimiseksi.
6.6.2008
Sitra ja Salivirta & Partners yhteistyöhön
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra ja Salivirta & Partners ovat tehneet yhteistyösopimuksen Salivirta & Partnersin asiantuntijapalveluiden käytöstä SAINI-raportin kansainvälisen jakeluversion tuottamiseksi.
5.6.2008
Oulun kaupunki ja Salivirta & Partners yhteistyöhön
Oulun kaupunki ja Salivirta & Partners ovat tehneet yhteistyösopimuksen Salivirta & Partnersin asiantuntijapalveluista koskien Oulun kaupungin koordinoimaa eKat-hanketta.
23.5.2008
Jämsän seutu ja Salivirta & Partners yhteistyöhön
Jämsän kaupunki ja Salivirta & Partners ovat tehneet yhteistyösopimuksen asiantuntijapalveluista. Sopimus kattaa Jämsän seudun kotihoidon nykytilan kuvaamisen sekä kotihoidon kehittämistarpeiden tunnistamisen.
22.5.2008
Kiitos aktiivisuudestanne Terveydenhuollon ATK-päivillä
Näyttelyosastolla järjestetyssä kilpailussa voittaneille on ilmoitettu voitosta henkilökohtaisesti.
16.5.2008
Salivirta & Partners Terveydenhuollon ATK-päivillä
Osallistumme 19.-20.5. Lahdessa pidettävään tapahtumaan. Tervetuloa keskustelemaan kanssamme terveydenhuollon tulevaisuuden näkymistä näyttelyosastollemme (nro 22).
2.5.2008
Susanne Valkeakari aloittaa neuvonantajana Salivirta & Partnersissa.
FM Susanne Valkeakari on nimitetty neuvonantajaksi Salivirta & Partnersiin. Susannen toimipaikka on Espoo.
12.4.2008
Salivirta & Partners avaa 14.4. toimiston Espooseen.
Toimitilamme sijaitsevat Swing Life Science Centerissä osoitteessa Keilaranta 16.
7.4.2008
Salivirta & Partners "Terveys ja Hoiva" Teknologia ja palvelufoorumissa
Osallistumme 8.-9.4. Tampere-talossa pidettävään tapahtumaan messuosaston (nro 53) ja puheenvuoron muodossa. Tervetuloa keskustelemaan kanssamme tulevaisuuden näkymistä.
28.3.2008
Salivirta & Partners hakee osaajia joukkoihinsa
Salivirta & Partners hakee jatkuvana hakuna osaajia joukkueeseensa.
17.3.2008
FCG MentorIT Oy ja Salivirta & Partners kumppanuussopimukseen
FCG MentorIT Oy ja Salivirta & Partners ovat tehneet asiantuntijapalveluita koskevan yhteistyösopimuksen, mikä mahdollistaa molemmille osapuolille entistä kattavamman palvelutarjoaman tarjonnan julkishallintoon strategisen yhteistyön kautta.
6.3.2008
STM ja Salivirta & Partners yhteistyöhön
Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut Salivirta & Partnersille toimeksiannon valmistella tarvekartoitusta yksityisen terveydenhuollon liittymisestä kansallisiin tietojärjestelmäpalveluihin eli eArkistoon ja eReseptiin. Tarvekartoitus toteutetaan haastattelemalla viranomaistahojen, järjestöjen ja yksityisten palvelutuottajien edustajia.
4.3.2008
Salivirta & Partners kovassa kasvussa
Technopolis Ventures JSP Oy:n hautomo-ohjelmassa mukana oleva Salivirta & Partners (Salivirta Oy) on edennyt kovissa kasvutavoitteissaan onnistuneesti. Yrityksen henkilömäärä on kasvanut yli kolminkertaiseksi ensimmäisen yhdeksän toimintakuukauden aikana.
Yritys on sopinut useita merkittäviä asiakassopimuksia ja ylittänyt ensimmäiselle yhdeksälle kuukaudelle asetetut liikevaihto- ja tulostavoitteensa. Lisäksi yritys on sopinut lukuisia kumppanuussopimuksia yritys- ja tutkimusmaailman kanssa.
3.3.2008
Salivirta & Partners on Salivirta Oy:n uusi palvelubrändi
Salivirta Oy on lanseerannut asiantuntijapalveluillensa uuden palvelubrändin - Salivirta & Partners.
Kainuun maakunnan kuntayhtymä ja Salivirta Oy yhteistyöhön
Kainuun maakunta -kuntayhtymän Sosiaali- ja terveystoimi ja Salivirta Oy ovat tehneet yhteistyösopimuksen asiantuntijapalveluista. Sopimus kattaa hankesuunnitelman tekemisen tietojärjestelmien ja toiminnan kokonaisvaltaiseksi kehittämiseksi.
7.2.2008
JTO- Palvelut Oy ja Salivirta Oy kumppanuussopimukseen
Johtamistaidon opisto ja Salivirta ovat tehneet asiantuntijapalveluita koskevan yhteistyösopimuksen, mikä mahdollistaa molemmille osapuolille entistä kattavamman palvelutarjoaman tarjonnan strategisen yhteistyön kautta.
18.1.2008
Salivirta Oy hakee yrittäjähenkisiä osaajia joukkoihinsa
Salivirta Oy hakee jatkuvana hakuna osaajia joukkoihinsa. Mikäli
- > voit olla etsimämme uusi Salivirtalainen! Ole rohkeasti meihin yhteydessä!
10.1.2008
Conceptia Oy ja Salivirta Oy kumppanuussopimukseen
Conceptia Oy ja Salivirta Oy ovat tehneet IT-asiantuntijapalveluita koskevan yhteistyösopimuksen, mikä mahdollistaa molemmille osapuolille entistä kattavamman IT-palvelutarjoaman tarjonnan strategisen yhteistyön kautta.
9.1.2008
Yoso Oy ja Salivirta Oy kumppanuussopimukseen
Yoso Oy ja Salivirta Oy ovat tehneet IT-asiantuntijapalveluita koskevan yhteistyösopimuksen, mikä mahdollistaa molemmille osapuolille entistä kattavamman IT-palvelutarjoaman tarjonnan strategisen yhteistyön kautta.
8.1.2008
Salivirta Oy liittyi HL7 Finland ry:n jäseneksi
Salivirta Oy on liittynyt HL7 Finland ry:n jäseneksi.
6.1.2008
Salivirta Oy mukana Keski-Suomen hyvinvointiklusterin yritysten strategiaryhmässä
Salivirta Oy osallistuu Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy:n koordinoimaan Keski-Suomen hyvinvointiyritysten strategiaryhmän toimintaan.
1.1.2008
Timo Siira aloittaa tietohallinnon johtavana konsulttina Salivirta Oy:ssä
KTM Timo Siira on nimitetty tietohallinnon johtavaksi konsultiksi Salivirta Oy:n. Timo Siiran toimipaikka on Jyväskylä.
3.12.2007
Mikkelin teknologiakeskus Oy (Miktech) ja Salivirta Oy yhteistyöhön
Miktech ja Salivirtaovat tehneet yhteistyösopimuksen Salivirran asiantuntijapalveluiden käytöstä. Salivirta Oy osallistuu arkkitehtuurin määrittelyyn ja suunnitteluun Miktechin johtamassa ja koordinoimassa SARKK-hankkeesssa (Sähköinen Arkisto Kuntien käyttöön). SARKK-hankkeen tavoitteena on tuottaa kaikki tarvittavat määrittelyt ja suunnitelmat tulevalle kuntien keskitetylle sähköiselle arkistolle.
1.12.2007
Jarkko Närvänen aloittaa konsulttina Salivirta Oy:ssä
KTM Jarkko Närvänen on nimitetty konsultiksi Salivirta Oy:ön. Jarkko Närväsen toimipaikka on Jyväskylä.
30.11.2007
Salivirta Oy muuttaa uusiin toimitiloihin Jyväskylässä
Salivirta Oy:n uudet toimitilat sijaitsevat Vivecassa, Jyväskylän hyvinvointiteknologian keskuksessa osoitteessa Rautpohjankatu 8, 40700 Jyväskylä.
29.11.2007
Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy ja Salivirta Oy yhteistyöhön
Jykes on valinnut Salivirta Oy:n suunnittelemaan tuotekehitysprojektia, jossa suunnitellaan tulevaisuuden tarpeet täyttävä toiminnanohjausjärjestelmä tarjottavaksi palveluna Keski-Suomen hyvinvointiklusterin yrityksille.
1.11.2007
Kuopion yliopisto ja Salivirta Oy yhteistyöhön
Kuopion yliopisto ja Salivirta Oy ovat tehneet yhteistyösopimuksen eHealthPartners asiantuntijapalveluiden käytöstä. Salivirta Oy osallistuu alihankkijana Kuopion yliopiston HIS-yksikön johtamaan China-Finland e-Health Partnership -hankkeeseen.
1.11.2007
Janne Lepistö aloittaa Salivirta Oy:ssä
KTM Janne Lepistö on nimitetty johtavaksi konsultiksi Salivirta Oy:ön.
Janne Lepistön toimipaikka on Jyväskylä.
17.9.2007
Kansaneläkelaitos ja Salivirta Oy yhteistyöhön
Kansaneläkelaitos (KELA) ja Salivirta Oy ovat tehneet yhteistyösopimuksen Salivirran asiantuntijapalveluiden käytöstä.Salivirta Oy osallistuu rajatuissa kohteissa KELA:n johtamaan Kansallinen toimija (KanTo-) hankkeeseen, jossa tuotetaan terveydenhuollon sähköiset kansalliset palvelut (potilasarkisto ja sähköinen lääkemääräyspalvelu).
3.9.2007
Anja Mursu aloittaa tutkimusjohtajana Salivirta Oy:ssä
KTT Anja Mursu on nimitetty tutkimusjohtajaksi Salivirta Oy:ön. Anja Mursun toimipaikka on Jyväskylä ja hänen tehtävänään on vastata yrityksen tutkimus- ja tuotekehitystyöstä, millä varmistetaan yrityksen palveluiden edelläkävijyys markkinoilla.
31.8.2007
Salivirta Oy avaa toimipisteen Jyväskylään
Salivirta Oy avaa toimipisteen Jyväskylään 3.9.2007. Jyväskylän toimitilamme sijaitsevat Technopolis Ventures JSP Oy:n yrityshautomotiloissa osoitteessa Ylistönmäentie 26, 40500 Jyväskylä.
21.8.2007
Stakes ja Salivirta Oy yhteistyöhön
Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes ja Salivirta Oy ovat tehneet yhteistyösopimuksen eHealthPartners asiantuntijapalveluiden käytöstä. Salivirta Oy osallistuu Stakesin johtamaan TJSERT-projektiin, jossa tuotetaan terveydenhuollon kansallisia palveluita koskevat sertifiointimäärittelyt.
2.8.2007
Salivirta Oy hakee yrittäjähenkisiä osaajia joukkoihinsa
Salivirta Oy hakee jatkuvana hakuna osaajia joukkoihinsa. Mikäli
- > voit olla etsimämme henkilö!
1.8.2007
Salivirta Oy aloittaa yrityshautomossa
Salivirta Oy ja Technopolis Ventures JSP Oy ovat tehneet kaksivuotisen Hautomo Pro -yrityshautomosopimuksen. Technopolis Venturesin hautomo-ohjelmat on tarkoitettu alkaville tai uudella liikeidealla toimiville osaamispohjaisille ja korkean teknologian yrityksille, jotka tavoittelevat voimakasta kasvua.
28.-30.5.2007
Terveydenhuollon ATK-päivät Turussa
Osallistuimme perinteikkäille Terveydenhuollon ATK-päiville Turun Messukeskuksessa. Päivät tarjosivat jälleen kerran mielenkiintoisen ja tiiviin tilannekatsauksen terveydenhuollon IT-kehitykseen huipentuen terveydenhuollon kansallisen toimittajan valinnan julkistukseen. Onnittelut voittajakonsortiolle ja kiitokset Kuntaliitolle jälleen kerran loistavasti järjestystä tilaisuudesta!
27.4.2007
Salivirta Oy aloittaa toimintansa.
Toimitusjohtajana aloitti Timo Airaksinen, (35, KTM) ja johtavana konsulttina aloitti Timo Kaskinen (34, DI).
Airaksinen ja Kaskinen siirtyivät Salivirta Oy:n palvelukseen Itella Information Logistics Oy:stä, jossa heidän vastuullaan olivat terveydenhuollon sähköiset palvelut.
Salivirta Oy merkittiin kaupparekisteriin.